13.10.2020

Jäseneksi tai tukijaksi

Osallistumisen monet muodot:

  • Jäsenenä pääset vaikuttamaan kyläyhdistyksen päätöksentekoon. Saat jäsenenä alennusta teltan ja paviljongin vuokrauksesta.
  • Kannattajajäsenenä tuet Villähteen kehittämistä ja yhteisöllisyyttä sekä olet tukemassa kyläyhdistyksen toimintamahdollisuuksia. Huomaathan että edullinen jäsenmaksumme koskee kalenterivuotta.
  • Ilman jäsenyyttäkin voit toki osallistua kyläyhdistyksen tarjoamaan viikko– ja tapahtumatoimintaan.
  • Tarvitsemme lisäksi jatkuvasti talkoolaisia osallistumaan esimerkiksi tapahtumajärjestelyihin, jokaiselle löytyy tekemistä halujen ja kykyjen mukaan teltanpystytyksestä kahvinkaatoon.
  • Kyläyhdistyksen hallitus on 8 – 12 jäseninen toimikunta, joka päättää kyläyhdistyksen asioista kuukausikokouksissa. Hallituksen jäsenet valitaan 2-vuotiskausiksi, ja jatkoakin voi kauteensa saada. Hallituksen jäsenet hyväksyy kyläyhdistyksen vuosikokous syksyllä tai keväällä. Mukava tapa on tämäkin tutustua muihin kyläläisiin ja saada tehdä yhdessä asioita kyläläisten iloksi ja virkistykseksi. On myös mainio tapa tutustua luottamustehtävässä siihen miten yhdistys toimii. Sopii mainiosti esimerkiksi Sinulle, uusi eläkeläinen, jolla aikaa työltä vapautuessa ehkäpä on haluja käyttää osaamistasi.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voivat liittyä kaikki Villähteen kehittämisestä kiinnostuneet yli 15-vuotiaat henkilö ja Villähteen alueella toimivat oikeuskelpoiset yhteisöt. Kannattajajäseneksi voivat liittyä Villähteen kyläyhdistyksen tukemisesta kiinnostuneet yli 15-vuotiaat henkilöt  ja oikeuskelpoiset yhteisöt. Kannattajajäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus mutta ei äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.

Alla olevalla lomakkeella liityt kätevimmin kyläyhdistyksen jäseneksi tai tukijaksi. Pyydämme myös nykyisiä jäseniämme täyttämään helpon lomakkeen jäsenrekisterimme tarkistamiseksi. Muistathan suorittaa jäsenmaksun kyläyhdistyksen tilille FI21 1367 3000 1022 01, viite 1960.  Kylis kiittää!

    LIITTYMISLOMAKE

    Henkilöjäsen 15 euroa/vuosiYhteisö- ja yritysjäsen 50 euroa/vuosiKannatusjäsen 70 euroa/vuosi

    Kyläyhdistys saa ottaa minuun yhteyttä jäsensuhteen ylläpitämiseksi ja tiedottaakseen yhdistyksen asioistaSähköpostitsePuhelimitse

    Kyläyhdistys käyttää rekisteröityjen yhteystietoja vain jäsensuhteen ylläpitämiseen sekä yhdistyksen asioista tiedottamiseen. Kyläyhdistys ei myy tai vuokraa henkilötietoja kolmansille osapuolille. Tarkemmin henkilörekisterin pitämisen ehdot Villähteen kyläyhdistyksen tietosuojaselosteessa https://villahde.fi/muuta/tietosuojaseloste/

    Tervetuloa mukaan Villähteen kyläyhdistykseen!

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

    Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
    Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
    Evästeiden kieltäminen saattaa estää Villahde.fi - sivuston toiminnan.


      On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
    More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
    Denial of cookies may prevent Villahde.fi-site activities.

    Sulje/Close