(syyskuussa 2026)
Kuluva vuosi on monin paikoin hyvä omenavuosi. Runsaan sadon kypsyessä moni miettii taas,
mitä ihmettä keksisi tällä kertaa. Pakastin ja kellarin hyllyt ovat jo valmiiksi täynnä eikä
omenamehuakaan tarvitse satoja litroja. Pieniomenaisen koristeomenapuun runsaan sadon
kanssa pääsee helpommalla. Se kelpaa syksyn mittaan kotipihan mustarastaille ja
muuttomatkalla viivähtäville tilhiparville.
Julkisissa puistoissa melko tavallinen koristeomenapuu ‘Ersta’ (Malus prunifolia ‘Ersta’) on
kotoisin Villähteeltä, ja nimensä mukaisesti Erstan kartanon pihamaalta. Sen syötävät keltaiset
tai punaposkiset pikkuomenat koristavat puita alkutalveen saakka. Tiesitkö, että niitä kutsuttiin
nimellä paratiisiomena?
Monet paratiisiomenaksi nimitetyt vanhat Malus prunifolia lajikkeet ovat saaneet alkunsa
jalostetun omenalajikkeen perusjuurakosta, kun jalostetusta varteesta lisätty runko kuolee ja
vähemmän jalo perusrunko pääsee kasvattamaan rungon ja oksia.
1900-luvun alkupuolella kasvoi muillakin Villähteen yksityispihoilla samantyyppistä, keväisin
runsaasti kukkivaa ja syksyllä satoisaa pikkupuuta. Alkuperäisissä villähteläiskannoissa
paratiisiomenan malto maistuu makealta ja kuori on kullankeltainen ja punaposkinen. Yleensä
pienet punaiset koristeomenat maistuvat pihlajanmarjamaisen happamilta, mutta vanhoista
lajikkeista löytyy myös melko makeamaltoisia. Paratiisiomenia käytettiin 1800-luvun lopussa ja
1900-luvun alkupuolella hillojen ja soseiden raaka-aineena. Peukalon ja pottuvarpaan kokoisista
pikkuomenista siemenkodan poistaminen on vain iso työ. Jos pikkuomenat kelpaavat linnuille,
kannattaa kokeilla, jos niiden aromi kelpaisi myös ihmiselle? Ei muuta kuin rohkeasti maistelemaan!
Helppo ja nopea omenahyve:
Pestyt paratiisiomenat, joista poistettu siemenkodat, haudutetaan paistinpannulla pehmeiksi
tilkan öljyä kanssa. Joukkoon paahdettua mantelilastua. Makeutta antamaan tuoretta, syksyllä
lingottua paikallishunajaa. Hyvää myös luonnonjugurtin hillosilmänä tai “köyhänritarin”
paahtoleivän päällä.

